![]() |
HoitokokemuksetColonic-hoitoUmmetus – paha ummetus – ei voi enää syödä mitään. Vi-Siblin, Lactulos, Movicol – mikään ei enää auta. Mikä nyt neuvoksi? Suolihuuhtelu eli Colonic auttoi minua. Minulla on ollut ummetusta pitkään, johtuen monista sairauksistani (SLE, Sjögrenin syndrooma, fibromyalgia) ja lääkkeistäni. Syynä on myös tietysti se, että huonokuntoisena en ole jaksanut liikkua tarpeeksi. Koirakin tarvitsee kävelylenkkinsä, että suoli toimii – niin minäkin. Ensimmäinen kerta arvelutti minua, käykö se kipeää, haiseeko pahalta? Mutta suolihuuhtelu on siisti juttu. Ensin olen kyljelläni ja Colonic-terapeutti laittaa varovasti putken pään rasvattuun peräaukkoon ja se putki menee vain muutaman sentin sisälle. Sitten käännyn selälleni ja saan ison pyyhkeen alapääni suojaksi. Putki laitetaan kiinni Colonic-laitteeseen, ja sopivan lämpöistä vettä laitetaan sisälleni vain sen verran, kuin kerralla menee. Colonic-laitteen mittari kertoo, paljonko painetta on, ja sen tuntee myös itse, milloin ei enää sovi vettä. Sitten käännetään hana niin, että vesi + uloste poistuu putkea pitkin viemäriin. Hajua ei tule yhtään! Hoito kestää tunnin ja lopuksi pääsee pytylle vielä ponnistamaan viimeisetkin vedet + muut pois. Eli hoidon aikana ei ponnisteta, vaan kone tekee kaiken työn. Minun Colonic-terapeuttini myös sivelee ja hieroo paksusuolta vatsanpeitteiden läpi peräsuolen suuntaan, jotta tulos olisi vielä parempi. Hän myös kertoo vatsalle sopivasta ruoasta ja suolen toimintaa lisäävistä ruoka-aineista, esim. seesaminsiemenistä ja liotetuista kuivahedelmistä. Tunti kuluu tosi nopeasti jutellen eri asioista. Olen nyt käynyt suolihuuhtelussa kymmenisen kertaa. Vasta viidennellä-kuudennella hoitokerralla suoli aukesi kunnolla, eli ulostetta tuli putken täydeltä. Ihana tunne, että vihdoinkin tukokset lähtivät. Seuraavalla kerralla irtosi jo suolen seinämässä olevia kuivia pieniä pipanoita. Sitten tuli takapakkia, kun olin tosi kipeä enkä päässyt kävelylle, niin taas suoli tukkeutui. Onneksi uusi suolihuuhteluaika oli jo parin päivän päästä ja taas aukesi iso tukos ja "tavaraa" tuli taas "tuutin täydeltä". Kyllä se on kumma, miten se alkaa kiinnostamaan, minkälaista ulostetta siinä läpinäkyvässä putkessa kulkee. Sitä pitäisikin olla kiinnostunut siitä, että suoli toimii hyvin, uloste on sopivan löysää ja että sitä tosiaan tulee – aikuisella ulostetta pitäisi tulla 50 cm päivässä. Parasta olisi, että suoli toimisi jokaisen ruoan jälkeen (niin kuin vauvana ollessa). Lapsiltakin pitäisi seurata ulostamista. Sillä suoli on meidän toiset aivot ja jos suoli ei toimi, niin silloin elimistöön kertyy kuona-aineita ja sairaudet jyllää. Kiitos Ulla suoleni hellästä hoivasta. Kirjoittaja on noin 40-vuotias nainen Swan-kasvohierontaSyy kokeilla Pirjon kasvohierontaa oli, että hammaslääkärini kertoi alaleukani olevan hyvin tiukka. Suun aukaiseminen leveälle on minulle aina vaikeaa. Lihakset leuan ympärillä ovat hyvin tiukat. Swan-kasvohieronnasta sanotaan että se voi rentouttaa kasvo-, kaula- ja niskalihakset. Ne kaikki jotka ovat yhteydessä leukaan. Menin kolmeen 1½ tunnin hoitoon. Kun tullaan hoitohuoneeseen, hoitaja istuttaa minut tuoliin ja alkaa hieroa selkää rankaa alaspäin, olkavarret ja olkapäät. Sen jälkeen minun täytyi asettua makuulle hierontapetiin ja Pirjo käsitteli jalkani ja sääreni ja käsivarret, samalla lausuen runoa. Kun hän alkoi hoitaa niskaani ja päätäni, hän pani rentouttavan musiikin soimaan. Sitten hän järjestelmällisesti hieroi niskani, pääni ja kasvoni vuoroin molemmin puolin. Sen tehtyään hän käsitteli suun sisältä lihakset, joita ei voi ulkoapäin hieroa. Voin tuntea kuinka ne olivat tiukat. Lopuksi sitten istuuduimme tekemään harjoituksia alaleualla ja kielellä. Minun täytyi liikutella alaleukaani eri suuntiin ja pyöritellä kieltäni. Ei kuitenkaan samaan aikaan. Ensi kerralla en rentoutunut kovin hyvin, koska asiat olivat uusia, eikä voinut tietää mitä odottaa. Tarkkailin mitä minulle tapahtuisi. Toinen ja kolmas kerta olivat hyvin toisenlaisia. Tiesin mitä tapahtuisi ja kykenin heti rentoutumaan, kun asetuin hierontapedille ja Pirjo aloitti runonsa. Menin unen ja valveillaolon välimaastoon. Olin tietoinen ympäristöstä, mutta en kuitenkaan ollut täällä. Sitten kun täytyi palata takaisin tunsin oloni todella hyväksi. Minulle kolme kertaa oli sopiva, sillä nyt olen tietoinen siitä milloin jännitän leukojani ja puren yhteen hampaitani. Saadakseni jännityksen leuassa laukeamaa, voin tehdä harjoitteita, joita Pirjo minulle opetti. Teen harjoitteita myös tietokoneen ja television ääressä, jolloin kukaan ei näe ilmeilyäni. Tunnen, että kolme kertaa on hyvä. Ensin näkee, että mitä tämä kaikki on, toisena tulee tutuksi omista tottumuksistaan ja oppii harjoitteet ja kolmannella kerralla vahvistaa opittua. Marion Varasin 9-vuotiaalle tyttärelleni ajan Pirjo Turpeiselle Swan-kasvohierontaan, sillä hänellä esiintyi todella voimakasta yönarskuttelua. Öisestä hampaiden pureskelusta johtuen hänellä esiintyi myös ajoittain leuka-/päänsärkyjä ja oli aamuisin väsynyt vaikka oli nukkunut pitkät yöunet. Hoidon jälkeen tytär oli iloinen – tunnusteli hiukan ihmeissään leukojaan, kuinka rennolta ne tuntuivat. Puhui myös koko illan siitä, kuinka mukava hoito oli ollut ja miten hän oli hoidossa rentoutunut uneen asti. Heti hoitoa seuraavasta yöstä lähtien hampaiden narskuttelu lakkasi ja tyttö oli aamulla todella pirteä. Hoidon positiiviset vaikutukset eivät kuitenkaan lakanneet tähän. Huomasin suuren muutoksen tyttäremme keskittymiskyvyssä ja tehtävien teossa. Hän nimittäin jaksoi keskittyä huomattavasti paremmin, tarkemmin ja pitkäkestoisemmin tehtäviinsä. Tätä Pirjolle ihmetellessäni hän kertoi, että he olivat hoidon yhteydessä käyneet läpi ja keskustelleet myös mm. kouluun liittyvistä asioista, jännittämisestä yms. NLP-terapian näkökulmasta. Äitinä olen luonnollisesti äärettömän Onnellinen ja ilahtunut, kun tyttäreni sai helpotuksen hampaiden narskutteluun, mutta myös selkeästi apua koulunkäyntiinsä. Kiitollisena kokemuksensa jakaa 9-vuotiaan 3-luokkalaisen äiti Elämäntaidon valmennusKoin elämäntaidon valmennuksen erittäin hyödyllisenä. Tarvitsin sitä selventämään ja eheyttämään omia ajatuksiani tulevaisuuteeni liittyen. Paula osasi kysyä juuri oikeaan aikaan oikeat kysymykset, joihin tuli vastata omien tuntemusten ja kokemusten avulla. Näin jouduin itse miettimään elämäni tärkeimpiä kysymyksiä ja kas kummaa löytämään itse myös vastaukset, jotka vievät elämääni eteenpäin tarkoituksenmukaisesti ja tasapainoisesti. Hieno kokemus, joka antoi itseluottamusta ja vahvisti ajatusta siitä, että jokainen on oman "elämänsä seppä", ja saa sitä,mitä tilaa. Kiitos Paulalle! Ihmeellinen aarrekartta Kirjoittaja on nuori nainen. OsteopatiaKäsivaivani alkoi kesällä 2007. Tällöin kättä särki jatkuvasti ja käsi oli voimaton. Kipu alkoi häiritä jokapäiväistä elämää, mm. hampaiden pesu, lapsen vaipan vaihto, perunoiden kuoriminen, tietokoneella kirjoittaminen jne. olivat tuskallista / mahdottomia tehtäviä. Kävin käden vaivoihin liittyen aluksi terveyskeskuslääkärillä: epäiltiin ensin jännetuppitulehdusta ja tenniskyynärpäätä, hoitona: särkylääkkeet ja 4 x kortisonipiikki ensiapuna. Mikään ei auttanut! Tämän jälkeen 10 x fysioterapia ja kotijumppa ohjeet. Tämäkään ei valitettavasti auttanut. NEO:lle osteopaatin vastaanotolle tulin helmikuussa 2008. Kysymykseen "Millaista apua koit saavasi osteopatiasta?" vastasin "ihmeitä". En tiedä mitä hoidossa tapahtui, mutta ainut mikä auttoi ja vaiva saatiin kuntoon! Kirjoittaja on 34-vuotias nainen, pienen lapsen äiti Osteopaatti Miika Ilkka:Tässä tapauksessa kyseessä oli siis kipu oikeassa olka- ja kyynärvarressa. Hoidoissa korjattiin oikeanpuoleisen lapa- ja solisluun liikettä joka oli minimaalisen pientä molemmissa luissa. Tästä syystä käden hermotus ja verenkierto olivat häiriössä. Syvemmältä löytyi oikeanpuoleiset kylkiluut ja rintarangan nikamat, jotka olivat nekin lähes liikkumattomat. Hoidoissa korjasin lapaluun, solisluun ja kylkiluiden liikelaajuutta ja mobiliteettia sekä olkavarren liikeradat. Rintarangasta avattiin lukkiutuneet nikamat ja palautettiin takaisin kehon normaaliin liikkuvuuteen. Kokemuksia useammista hoidoistaAkupunktio, Colonic-terapia sekä Swan-kasvohierontaNEOssa on monta eri hoitajaa ja moni heistä osaa tehdä useampia eri hoitoja. Olen kyllä ollut tosi tyytyväinen siellä saamaani hoitoon ja minun sairauksieni paneutumiseen ja ohjeisiin, mitä olen heiltä saanut. Tavalliset lääkärit voivat usein vain määrätä lisää lääkkeitä tai kokeilla eri lääkettä. Olen sairastanut jo viisi vuotta SLE:tä ja Sjögrenin syndroomaa ja vaskuliittia sekä kolmisen vuotta fibromyalgiaa. Oloni on huonontunut vähitellen yhä enemmän ja halusin kokeilla, miten vaihtoehtohoidot auttaisivat. Joten nyt... Käyn NEOssa akupunktiossa, Pirjo Konolan luona. Akupunktiolla minulla hoidetaan esim. nivel- ja lihaskipuja. Viime kerralla, kun polveni ja nilkkani ja varpaani olivat etenkin vasemmassa jalassa tosi kipeät, hän laittoi minulle neuloja melko paljon, niin että vitsailimme minun olevan siili. :) Akupunktion avulla minä olen pystynyt vähentämään kipu- ja tulehduslääkkeitä. Nyt olen jopa alkanut tuntemaan sen energian virtaamisen (oliko sen nimi "Chi" kiinaksi), josta kiinalainen lääketiede puhuu. Akupunktion avulla toivon saavani avun aivan solutasolle. Mutta kun olen jo sairastanut monta vuotta sidekudossairauksiani ja fibromyalgiaa sekä syönyt lääkkeitä kourakaupalla, niin elimistön puhdistuminen vie aikaa. Myös yksi kipuja ylläpitävä asia on minun mielestäni ummetus. Kun suoli täyttyy kuona-aineista, niin osa niistä menee takaisin kroppaan ja täten aiheuttaa lisäoireita. Viime vuonna kävin myös suolihuuhtelussa eli Colonic-terapeutilla, Ulla Jorman luona, tuossa samassa talossa ja sekin auttoi minua. Oli se uskomaton näky, kun kuivuneet kokkareet lähtivät liikkeelle. Olokin piristyi ja keveni. Nyt käyn ylläpitohoidossa pari-kolme kertaa. Jo ensimmäisellä kerralla lähti taas kuivuneita kokkareita irti ja huomenna uudestaan. Ulla antaa myös paljon hyviä neuvoja ravinnon suhteen. Minulla on myös kuulonalenema ja jatkuva rutina korvissa ja joskus on myös huimausta. Lisäksi niskan ja selän ja kasvojen lihakset ovat tosi kireällä koko ajan. Vasta meni vasen silmänympärys niin kipeäksi ja vasen leukanivel alkoi jo vääntyä vinoon ja kivut olivat jatkuvat... joten varasin ajan Swan-kasvohierontaan. Ja ihme ja kumma, kasvojen, pään ja kaulan alueen lihakset rentoutuivat ja kireydet lähtivät jo melko hyvin ensimmäisellä kerralla. On aivan ihana tunne, kun silmien ympärys ei kiristä ja leukanikin on melkein paikoillaan. Kävin siis kasvohierojalla, Pirjo Turpeisen luona. Aion käydä vielä pari kertaa, koska kireydet ovat olleet mulla niin kauan. En ole aikaisemmin älynnyt, kuinka kireä pääni ja kasvojeni lihaksisto on. Kasvoissahan on paljon lihaksia päällekkäin ja eri suuntiin meneviä. Hän osasi kyllä löytää kaikki kipeät kohdat. Lisäksi hän myös hieroi poskeni suun sisältä käsin ja sieltä ne pahimmat kivut löytyi. Lopuksi hän antoi myös itsehoito-ohjeita. Onneksi on muitakin hoitovaihtoehtoja kuin vain lääkkeet! Terveisin Tiina |
|
| Copyright @2007–2009 NEO – eheä olo | Ajatus Oy |